hirmuinenkissala.nettisivu.org/

Uudet nettisivu.org kotisivut

Etusivu ja Uutisia – Frontpage and News

4.5.2012

Pennuilla ensimmäiset näyttelyt käytynä. Akseli kävi maaliskuussa Turussa TUROKin näyttelyssä saaden arvosteluksi Exellent 1.
Viime viikonloppuna molemmat olivat RUROKin näyttelyissä Helsingin Messukeskuksessa. Lauantaina Kerttu sai Exellent 1:n ja oli tuomarin paras pentu. Akselin arvosana oli myös Exellent 1. Tuomarin mielestä Kerttu on hieman parempi kuin veljensä.
Sunnuntain tuomari piti Akselia parempana kuin Kerttu. Molemmat saivat arvosteluksi hienosti Exellent 1 ja tuomari onnitteli upeasta pentueesta. Iines oli mukana lauantaina ja sai arvosanaksi Exellent 2, joten serti meni kilpakumppanille. Iineksen näyttelyt ovat tällä erää ohi, koska kissa stressaa nyt liikaa näyttelyssä.

11.2.2012

Molemmat pennut jäävät meille. Kertulle kaavailemme näyttely- ja siitosnaaraan ja Akselille näyttelykissan uraa.

  
Pennut ovat omineet korkeimman kiipeilytelineen leikki- ja oleskelupaikaksi. Pentujen painonkehitys on ollut koko ajan todella hyvä, koska pennuilla on jatkuvasti kuivaruokaa tarjolla. Ne ruokailevat emonsa tapaan ruokintalaatikossa, jossa pentujen ruoka on suojassa kissalamme ahmateilta Wäinöltä ja Haraldilta.

 

29.1.2012 

Pennut kasvavat hyvin. Molemmat ovat reippaita ja ruokahalu on ihan hirmuinen. Arwen eli Kerttu painaa 1,3 ja Aleksanteri eli Akseli 1,5 kiloa. Kerttu jäänee meille ja ilmeisesti Akselikin, mutta katselemme vielä pentujen kehitystä.

 
  

7.1.2012

Pennut ovat nyt 6,5 viikkoa vanhoja. Molemmat ovat hurmanneet meidät täysin! Aleksanterin liikkeissä on äijää ja Arwen sipsuttelee nätisti. Aleksanteri painaa jo 950 ja Arwen 850 grammaa. Tällä hetkellä pentujen kehitys on menossa oikeaan suuntaan. Lopullisia päätöksiä pentujen tulevaisuudesta ja uusista kodeista teemme maaliskuussa.

   
 

31.12.2011

Joulun kiireet ja juhlinnat takanapäin. Sähkökatkoksista ja ylensyönnistä on toivuttu.
Pennut ovat nyt 5,5 viikkoa vanhoja. Molemmat ovat kehittyneet erinomaisesti. Painoa on pojalla reilusti yli 700 grammaa ja tytöllä vähän vajaa. Molemmat syövät kiinteää ruokaa ja sisäsiisteysoppi on aloitettu. Lisää tietoa pennuista pentuja -sivulla. 

           Aleksanteri Suuri                        Arwen Undomiel
 

 

3.12.2011

Pennut ovat reilun viikon ikäisiä. Painoa molemmilla on jo yli 300 grammaa.

 

 

24.11.2011

Ei tullut neljää eikä viittä pentua, vaan kaksi isoa pentua!
Not four or five kittens, but two large ones!

 

 

6.11.2011

Iines kävi ultrassa 1.11. Ultran näkymän, Iineksen mahan koon ja painonousun mukaan eläinlääkärin arvio pentueen koosta on neljä tai viisi pentua.
Iines is expectin kittens! Maby 4 on 5 kittens.
More info about litter and parents at page Pentuja-Kittens.

 

29.10.2011

Meille tulee pentuja!

Iineksen laskettu aika on 20. marraskuuta.
Lisätietoja pentueen vanhemmista Pentuja -sivuilla.
Kuvassa Arppa ja Iines “erätauolla”: